|
Lappeenrannan Teekkarilaulajat ry:n historiaa Koulumme kyvykäs ja teekkarihenkinen mieskuoro perustettiin vuonna 1983. Kuoron toimintaa organisoi tuolloin dir.mus, kunniateekkari, TL:n kunniajohtaja Oiva Käkelä haalimalla koulun käytäviltä kuorolaulusta kiinnostuneita teekkareita tulevan Teekkarilaulajat-nimisen kuoron laulajiksi. Perustava kokous pidettiin Wappuna 1983 Skinnarilanhovissa. Vuoden 1988 keväällä Oiva Käkelä siirtyi sivuun ja paikan täytti nykyinen taiteellinen johtaja kunniateekkari Jukka Lind. Jukka Lind nimitettiin kunniateekkariksi kolmantena henkilönä koulumme historiassa. Oiva Käkelä oli toinen aiemmista. Harjoituspaikkana oli LTKK:n kirjasto aina vuoteen 1994. Uuden Yliopppilastalon valmistuttua siirryttiin koko kuoron harjoituksia pitämään yo-talon auditorioon. Stemmaharjoituksissa musakellari on nauttinut suurta suosiota. Kaksi vuotta Lappeenrannan Teekkarilaulajien perustamisesta kuoro saatiin yhdistysrekisteriin. Tämä merkitsi, että TL ei enää toiminut LTKY:n alaisena kerhona, vaan itsenäisenä yhdistyksenä, jonka tavoitteena oli - ja on edelleenkin - teekkarilaulukulttuurin edistäminen. Läpi koko historian, kuoron toimintaan ovat laulun ohessa kuuluneet kotimaan excursiot, ulkomaan excursiot, harjoitusleirit, saunaillat, urheilukilpailut, tempaukset ja yleensäkin monenlainen teekkarihenkinen ideointi. Nykyisin Lappeenrannan Teekkarilaulajat ry on merkittävin Lappeenrantaa ulkomailla edustava SMOKKIPUKUINEN organisaatio. Teekkarilaulajien Lippu Vuoden 1996 keväällä Teekkarilaulajat toteuttivat monivuotisen suunnitelman oman lipun hankkimiseksi. Lippua on käytetty harkiten ja ainoastaan lipun arvokkuudelle sopivissa tilanteissa. Teekkarilaulajien ulkomaankursiot 1985 Ruotsi, Linköping |
päivitetty 05.2.2003 klo 18:50:38
ylläpito: webmaster@teekkarilaulajat.org